Feliz verano para todos

20180612_101008

Kesä on jo kukkeimmillaan, mutta ujutan tässä vielä muutaman opiskeluidean, jos ei nyt ihan heti hyödynnettäviksi, niin jonain sadepäivänä ehkä kuitenkin.

Appeihin olen laittanut suositukseksi Verbon. Sille saattaa löytyä käyttöä osaamistasosta riippumatta.

Facebook-linkkeihin lisäsin muutaman ”Ortografía”– alkuisen ryhmän. Nimet kuullostavat vaativammilta kuin usein sisältö, johon mahtuu kaikenlaista sanatauluista lähtien.

YouTube-osioon laitoin kahdenlaista: ensinnäkin kuuntelumateriaalilinkkeihin uutispätkiä linkkinimellä Ejercicios de escucha… ja toisekseenkin tilattuihin kanaviin eritasoista rennompaa menoa: Peppa pigin lapsenmielisille ja kaksi erilaista ruoanlaittokanavaa espanjalaisesta tai perulaisesta keittiöstä kiinnostuneille sekä Películas Completas, jos mielit katsoa elokuvia espanjaksi.

HABLACULTURALTA on monipuolista ja eri taitotasoisille sopivaa opiskelumateriaalia myös erillisellä Canal Multimedia-sivustolla. Suosittelen.

Kirjaihmisiä ajatellen olen linkittänyt mukaan blogipuolelle myös Oye Juanjo! -sivuston. Uutena sanomalehtenä löytyy samasta osiosta myös Ideal Granadasta (Espanja) ja kieliasioitten pähkäilijöille puolestaan Dudas, josta riittää taatusti koko kesäksi, satoi tai paistoi.

¡Feliz San Juan, felices vacaciones y mucho sol para todos!

 

Mainokset

Tapaus Laila

blogi

 ”Silmä on silmä eikä sillä ole mitään tekemistä minkään muun ruumiinosan kanssa.”

 YTHS:n lääkäri

 

JOHDANTO

Kun kouluaikoina oli ainekirjoitustunnilla tusina aihetta joista valita, valitsin aina sen numero yhdeksän tai kymmenen, joka oli varattu armosta sellaisille, jotka eivät osanneet vääntää juttua betonin hyötytarkoituksista tai muista kansalaisten tietoja mittaavista aiheista. Lähtökohtana saivat olla omat aivoitukset tai mututuntuma.

Tätä samaa periaatetta noudattaen, tosin vuosikymmenien aikana kerättyjen fyysisten ja psyykkisten vaivojen, koettujen ahaaelämysten, tehtyjen korjausliikkeitten, mieleenpainettujen suvun ja ystäväpiirin sairaushistoriatietojen, hämmästyksellä ja huolella noteerattujen oman perheen jäsenten ruokarajoitteiden, hajainaisesti ja aika-ajoittain hankittujen ravitsemustietojen sekä kaikenmoisen terveyshenkilökunnan asiallisten ja asiattomien kommenttien siivittämänä tunnen nyt tarvetta kertoa tämän blogin lukijoille siitä palapelistä, jota keskiverrosti vieläkin kansan suussa ”allergisuudeksi” kutsutaan ja josta minulle nyt viidenkymmenenseitsemän vuoden iässä alkaa pikkuhiljaa hahmottua elämääni edistävä kuva.

Teen tämän siinä hyvässä uskossa, että karttuneista epävirallisista kokemuksistani ja päätelmistäni saattaisi olla jotain hyötyä myös muille epämääräisten oireittensa kanssa kamppaileville.

 

TAPAUS LAILA

Kun synnyin, olivat niin vauvanhoitoperiaatteet kuin perusruokavaliokin nykypäivään verrattuina kohtalaisen toisenlaiset. Koliikkivauvat olivat kohtalo ja heitä piti vain kestää tai vihata. Turhaan huutamiseen ei ollut hyvä vastata, jotta lapsi ei tottuisi saamaan omaa väärää tahtoaan lävitse. Yhdellekään vanhemmalle ei varmaan myöskään tullut mieleen epäillä nykypäivänä jo vakioksi muodostunutta muna-maito-kotimaiset viljat -allergiaa, sillä juuri näistä ravintoaineista maalla pitkälti ruoat valmistettiin ja tämä ”kova kolmikko” oli ollut nälkävuosista aiemmin kärsineille aikamoinen siunaus.

Näin ollen vauvaminäni sitten huusi huutamasta päästyään eikä perinteisen talouskoulun käyneelle äidilleni eikä kenellekään muullekaan tullut mieleen muuta kuin ihmetellä ja tuskailla. Edellä mainittua en luonnollisestikaan itse muista vaan sen ovat huutamisestani kärsineet minulle itse maininneet. Vauva-ajan jälkeiset episodit ovatkin sitten jo omassa muistissa.

Kuusikymmen- ja seitsenkymmenluvulla oli Biafra muotia, niin ikään olivat maalta kaupunkiin muuttaneilla tuoreessa muistissa erilaiset suolistomadot, joten valtava vatsani ripakinttujeni yllä ei herättänyt tutkimuskynnyksen ylittävää kiinnostusta. Vatsani ei myöskään muistini mukaan ollut koskaan varsinaisesti kipeä, se vain oli ja möllötti suurtakin suurempana ja minua istutettiin lämminvesipaljussa, jotta viikon aikana kerääntynyt kuona saataisiin edes jotenkin irtoamaan. Tosin olihan ihonikin edelleen taiveihottumien ryvettämä, mutta sehän oli vain silkkaa kosmetiikkaa, ainoastaan harmillisen epätäydellisyyteni epämiellyttävä ilmentymä.

Kansakouluiässä minut jo kiikutettiin lääkäriin. Syynä oli se ikävä seikka, että aina kevätaikaan ja joskus kesäisinkin minuun nousi voimakaskin nuhakuume, joka aiheutti yksihuoltajaäidilleni päänsärkyä ja muita elämän esteitä. Siihen aikaan käsite ”krooninen nuha” oli muotia ja lääkäri kehoittikin äitiäni luopumaan perheen kissasta ja minun höyhentyynystäni, mutta näitä asioita ei koskaan tapahtunut ja sain edelleenkin lampsia aina toukokuisin kaikenpelastavissa kumisaappaissani muitten kirmaillessa jo kesäkengissä. Lääkäri oli määrännyt minulle senaikaisia todella stydejä antihistamiineja, jotka jätin kuitenkin mieluummin ottamatta niitten aiheuttaman tainnuttavan väsymyksen vuoksi.

Ensimmäinen käänne parempaan tapahtui sinä historiallisena hetkenä, jolloin istuin viisitoista vuotta täytettyäni kouluni ruokalassa ja jostain kumman luonnon oikusta tuijotin kiinteästi edessäni olevaa maitolasia kuin silmälasikäärmettä. Olin silloin varmaan juuri kasvanut täyteen pituuteni, koska jokin sai minut päätäkääntämättömästi ajattelemaan: tuota minä en enää koskaan sisuksiini laita.

Enkä laittanut. Valitettavasti olin vielä siinä vaiheessa epäkypsä päättelemään asioita vielä pidemmälle: tyydyin siihen, että suuri osa rumasta punaisesta käsivarsi- ja polvitaiveihottumastani katosi elämääni ruvettamasta. Myöskään tuleva, jo lukioaikana minulle tehty umpisuolileikkaus ei yhdistynyt mielessäni mahdollisiin ruoka-aineallergioihin niin kuin se tekee tänä päivänä.

Olin jo niin tottunut ainaiseen jonkinasteiseen vatsanseudun ja sormien turvotukseen sekä nenän tukoisuuteen, että en voinut kuvitella elämääni ilman niitä. Niinpä, kun kahdeksankymmenluvulla, jolloin oltiin jo ehditty keksimään käsite ”laktoosi-intoleranssi” ja eräs itsestään paremmin huolehtiva vanhempi opiskelijatoveri kertoi minulle tästä häntä itseään diagnostisoidusti vaivaavasta  asiasta kehottaen minua hakeutumaan lääkäriin, jätin hänen ystävälliset neuvonsa vieraantuntuisina huomioimatta ja pidin tutut kärsimykseni. Kuuluin vielä siihen aikaan tuohon valtaisaan ”ei-koske-onneksi-minua”-ryhmään, jota valtaosa kansasta tuntui ja tuntuu edelleenkin edustavan.

Näissä merkeissä kalenterin lehdet kääntyivät jo yhdeksänkymmenluvulle. Jälkikäteen ajatellen aloin jo stressata aika pienestä, mieleni heijasti kehon tilaa, mutta kohtalon piti puuttua peliin, ennen kuin uskoin jo niin moneen kertaan eletyn todeksi. Sairastuin nimittäin influenssaan, josta en tuntunut millään parantuvan ja menin vihdoin lääkäriin, joka diagnoosikyvykkyydestään ilahtuneena hihkaisi: no mutta sinullahan on astma! En kuunnellut tuota tuomiota hyvällä – sitähän oli tulevaisuudennäkymäksi vilauttanut jo se lapsuuden aikainen höyhentyynylääkäri – mutta suostuin käyttämään väliaikaisesti kortisolia sisältävää suusuihketta.

Sen suurempia aikailematta aloin opiskella ravitsemuksen ja astman keskinäisiä suhteita ja korjasin osittain ruokavaliotani. Nyt viivautuivat kauppalistaltani yli melkein kaikki maitotuotteet, joitten syömistä olin jatkanut yhä kiihtyvämmällä tahdilla silkan maidon juomisesta luovuttuani (syynä kehon addiktoituminen sille vahinkoa tuottavaan aineeseen, väitän), ja tämä oli jo suuri saavutus. Kuitenkin, hiivaleipää viikottain leipoessani tyydyin edelleen vain ihmettelemään, miksi käsiini tuli ihottumaa jauhoja käsitellessäni. Tämä asia sai vielä odottaa, sillä tietoisuus ei ollut vieläkään herättäkseen.

Astmasuihke-episodin aikaan paljastui myös, että kotieläimettömän vuokra-asuntomme ainainen nurkkavirtsakäry johtui halvan remontin yhteydessä puulattian alle laitetusta ammoniakkia sisältävästä lattiatasoitteesta. Oli aika muuttaa muuanne…

Lasten syntymä yhdeksänkymmenluvun lopussa toi muassaan seuraavan tervehdyttävän askeleen mahdollisuuden. Valitettavasti tuo askel jäi itseltäni puolitiehen lukuun ottamatta imetysaikaa, jolloin sentään tajusin tehdä jotain sairaalloisen rusoposkisen ja maksamakkarapötköä muistuttavan esikoiseni eteen. Yksi yö koliikkia meidän perheessämme riitti. Ymmärsin, että koliikki ei ole kohtalo, siihen on oltava syy tai syitä, joiden täytyy olla korjattavissa. Olin juuri tätä kohtalonyötä edeltävänä päivänä vetänyt juhlan kunniaksi kääretorttua, joka sisälsi sekä munaa, laktoositonta kermaa (johon olin näemmä sortunut) sekä kotimaista viljaa. Päässäni alkoi raksuttaa ja ryhdyin tilanteen vaatimalle dieetille ja esikoiseni yöhuutaminen loppui siihen.

Tässä välissä kerrottakoon, että olin opiskelijatyttönä käynyt allergiatesteissä. Testin ottaja oli vihainen, kun en ollut testien mukaan millekään allerginen. Olin myös mennyt uudestaan esikoisen synnyttyä puhumaan laktoosi-intoleranssimahdollisuudesta lääkärille, joka nauroi minulle hyväntahtoisen sivistyneesti ja suostui armollisesti teetättämään testin, jossa intoleranssiprosentikseni paljastui 98. (Tiedosta ei tosin ollut minulle enää mitään todellista hyötyä, sillä olinhan jo saanut tuta, että minulle eivät sopineet minkään valtakunnan maitotuotteet.) Lääkärin hymy kyllä ainakin hyytyi tuloksia katsellessa. Minulla oli myös jo silloin keliakkiaepäilyni, mutta en osannut saada viestiäni kunnolla perille, joten asia jätettiin todennäköisesti myös turhan vaivalloisena sen kummemmin tutkimatta. Lääkärissähän ei asiakas yleensä ole oikeassa.

Kun odotin parikymmentä vuotta sitten lapsiani, oli neuvoloissa tapana teroittaa turhan omatoimisiksi epäiltyjen äitien mieleen, että omista allergioita ei saa vetää liian suorasukaisia johtopäätöksiä. Me kaikkihan olemme yksilöitä. En pitänyt tätä liian moralisoivalta tuntuvaa ja järjenvastaista neuvoa liikaa mielessäni ja voin kiittää omaa arvostelukykyäni siitä hyvästä, mitä olen lapsilleni pystynyt tässä asiassa antamaan, vaikka heidänkään ruoka-allergiansa eivät ole tänäkään päivänä täysin selvinneet. Toisaalta, logiikkani oli aikoinaan vajavaista; en tajunnut, että lapseni, minulta itseltäni aiemmin huomiotta jääneet, allergiat olisivat suurella todennäköisyydellä myös omiani muulloinkin kuin imettäessä!

Esikoiseni vielä jaksoimme kiikuttaa epämääräisten oireitten takia aina allergiasairaalaan asti, jossa emme oppineen yhtään mitään. Koko keikan sisältönä tuntui olevan se, että minut laitettiin viiden päivän aikana raportoimaan aina eri ihmiselle ne yhdet ja samat asiat. Tuntui siltä, että olimme arkiston täytettä. Yksi lääkäreistä oli niin tyhmä, ettei tiennyt ravitsemuksesta yhtään mitään, toinen katsoi minua vihaisesti, kun monta päivää sairaalassa oltuamme paljastui, että lapsella oli piilevä korvatulehdus, aivan kuin sekin olisi ollut minun vikani.

Lapseni ovat opettaneet minulle elämässä yhtä sun toista, joten heidän vaivojensa kautta opin ajan kanssa ennen kaikkea ennakkoluulottomuutta. Erilaiset terveellisiksi koetut tai yleisesti nautitut ruoka-aineet alkoivat olla minulle jo vähemmän tabuja. Kun nuorimmaisen polvitaipeet tuppasivat verestämään, ainoa ajatukseni oli ottaa selvää, mikä sen kaikkien noitten jo välitettävien aineitten lisäksi saattoi aiheuttaa. En halunnut enää hukata kenenkään aikaa ja voimia lääkäreissä ja laboratorioissa juoksemiseen. Niinpä koitti se hetki, kun olin käynyt ostamassa hallista luomupossua ja syöttänyt sitä kolmivuotiaalle. Kahdenkymmenen minuutin allergiaviiveen päästä hänen polvitaipeensa avautuivat karmealla vereslihalle ja siihen loppui meidän perheessä sianlihan syönti ja lapsen siihen asti monasti auennut iho meni pysyvästi umpeen.

Siitä ei ole kauaakaan, kun luin, että sika on hyvin yleinen allergian aiheuttaja nimenomaan lapsilla, mutta en tee tuollakaan tiedolla enää mitään, sillä en usko koko lapsi-aikuisjakoon. Väitetään, että ruoka-allergiat mystisesti muuttuvat iän myötä siitepölyallergioiksi. Siinä ei ole mitään logiikkaa, kun ajattelen omaa historiaani: maitoallergikkona – tai miksi sitä haluattekaan nimittää – oli minulla vielä maitotuotteita käyttäessäni yhtä aikaa myös aikuisiällä sekä maitoallergia- että koivuallergiaoireita, joista molemmat ovat maitotuotteitten välttämisen mukana jääneet pois.

Kaksituhatta luvulle päästyämme luulisi jo minun kaikessa tässä suuressa viisaudessani sekä pelastaneeni lapseni että päässeeni eroon itse kaikenmaailman vaivoista. Katin kontit. Olin kyllä jaksanut olla muutaman vuoden kokovartaloihottuman motivoimana hiivattomallakin dieetillä (myös alkoholi, kahvi, valkoinen sokeri pois) ja laihtunut kymmenisen kiloa nauttimistani runsaista ruoka-annoksista huolimatta, mutta väsyin sitten moiseen ankaruuteen ja palasin pikku hiljaa entisten pikkupaheiden tielle. Suolistovaivat tuntuvat pysyneen kutakuinkin ja suurpiirteisesti itseäni sumuttaen aisoissa, mutta jos katsomme kehoni  – erityisesti sen oikean puolen-  historiaa, on se täynnä erilaista kremppaa ja parantamisen varaa. Koska olen oppinut terveysasioita nimenomaan kantapään kautta, voimme aloittaa vaikka jaloista: vaihtelevaa kutinaa jalkapohjissa, viime vuosina ajoittaista kipeää haavautumista ja lohkeilua. Oikean puolen yleistä lihaskireyttä. Turvotusta toki molemmin puolin. Oikeassa rinnassa koko oikean puolen jäykkyyttä aiheuttanut, jo poistettu kalkkisaostuma. Hartioitten kouriintuntuvaa kovettumista. Käsivarsien voimattomuutta. (Kiinalaisessa lääketieteessä hartiat ja keuhkot ja vatsa ovat toisiinsa yhteydessä.) Aina nimenomaan oikean puolen poskiontelon tulehtuneisuutta. Oikeanpuoleisen sieraimen jatkuvaa tukkoisuutta, ei koskaan vasemman. Nukkuessa toisinaan hirveäksi äityvää kuorsaamista tai hengityksen vinkunaa. Viimeisimpinä uutuuksina, onneksi onnettomuudessa, muistojen verhoa avannut omituinen kutina, lotkuna  ja poksahtelu korvissa sekä jatkuva aina paheneva oikean silmän kuivuus ja punerrus, glaukooman vaara, karsastuksen lisääntyminen ja näön huonontuminen.

Toiseksi viimeiseksi mainittu vei minut jopa epätoivon vallassa korvalääkäriin, sinänsä fiksulle ihmiselle, mutta minua lopulta auttaneen tiedon jäädessä sattuneista syistä edelleen pimentoon. Korvat kyllä putsattiin, kuulo testattiin ja pää tutkittiin. Ei mainittavampaa. Sainpahan ainakin maksettua itselleni lisää sielunrauhaa.

Viimeisimpien hyvien uutisteni takana on erään läheisen ihmisen kiinnostus tutkia ravintoasioita yleisestä näkökulmasta. Hänen skeptiset kommenttinsa suomalaisesta nykyravitsemuksesta saivat minut pitämään taukoa tervellisyyden huipentuman eli ruisleivän syömisessä. Tuosta noin vaan. Kuinka usein olinkaan ajatellut kummallisia pahenevia silmä- ja korvaoireita kokiessani: mikäs nyt riivaa kun olen syönyt viimeaikoina niin terveellisestikin, ruisleipää ja aina vaan ruisleipää.

Kun olin ollut ruisleivättä ja sattumoisin myös kananmunatta pari viikkoa, heräsin eräänä päivänä siihen todellisuuteen, että silmäni valkuaiset olivat vitivalkoiset enkä tuntenut yhtäkkiä mitään tarvetta viime aikoina aina kiihtyneempään, oletetusti ikääntymisen ja hormonitoiminnan muutoksien aiheuttaman kuivasilmäisyyden hoitoon tarkoitettujen tippojen käyttöön, silmäni eivät olleet enää niin rasittuneet ja jopa karsastus ja paine tuntuivat kadonneen. Myöskään korvani eivät enää oireileet niin pahoin eikä nenäni ollut kovin tukossa. Lihaskireys oli kadonnut.  Myös kantapääni haavat olivat kuroutuneet umpeen. En ensin tajunnut, mitä oli tapahtunut, mistä kaikkesta olin lakannut kärsimästä ja mitä olin jättänyt suuhuni panematta. Olin ollut niin työelämän ja muun tohinan pauloissa.

Pikkuhiljainen johtopäätös: kantapääni eivät olleetkaan halkeilleet jonkun mystisen puutostaudin vuoksi; silmäni reagoivat välittömästi nauttimaani ravintoon; korvaani oli ajan myötä kehittynyt jonkinlainen lasten liimakorvaa muistuttava sitkeä limakeskittymä allergiareaktiona minulle epäsopivien ruoka-aineitten pitkäaikaisesta käytöstä; oikeassa sieraimessani ei ollutkaan valuvika vaan se oli ollut ”vain” pahasti turvonnut juuri edellä mainitsemastani syystä; myös lihaskireys oli yllättäin allergian aiheuttama. Tämän tiedon valossa väitän, että kaikenmoiset elinaikanani kokeneeni suuremmat ja pienemmät vaivat johtuvat tuosta yhdestä ja samasta asiasta: joittenkin/useitten nauttimieni ruoka-aineitten sopimattomuudesta keholleni.

Tässä vaiheessa kerrottakoon, että olin käynyt jossain vaiheessa suolistovaivoista terveyskeskuslääkärissä, joka sanoi setämäisesti, ettei minusta löytynyt mitään vikaa. Niin ikään teetätin jälkeenpäin yksityisesti Biohitin kautta keliakiaveritestin, joka näytti kylläkin negatiivista, mutta järkevän oloinen terveyshenkilö teroitti minulle painokkaasti, että tämä ei sulkenut pois mahdollisuutta ongelmiin viljojen kanssa. Niinpä niin. Toisaalta tämä ruisjupakka herätti minussa henkiin myös pari muistoa jo kahdeksankymmentäluvulta, jolloin puhuin joittenkin todetusti keliakiaa potevien ihmisten kanssa. Toisella heistä oli ollut mm. kummallisia korvaoireita ennen sairauden paljastumista. Myös suvussamme on keliakiaa, muista ruoka-allergioista puhumattakaan.

Toisalta, saattaahan asia olla niinkin, ettei kyse ole vain yhdestä viljan aineosasta niin kuin ei yhdestä maidonkaan aineosasta vaan pikemminkin kokonaisuudesta, vaikka sitä ei millään haluttaisi myöntää.

Nyt kun oikea silmäni on ihmeparantunut, koska ilmeisesti suurimmat ongelmienaiheuttajat ovat selvinneet tai selviämässä, pääsen ottamaan uudelleen käyttöön yhden aivan oman ja ilmaisen allergiatestausvälineen: noin kaksikymmentä minuuttia ruoka-aineen nauttimisen jälkeen silmään mahdollisesti ilmaantuvan punaisen allergiaviivan, joka paljastaa vastaanpanemattoman totuuden. Aivan kuin raskaustesti. Kun elimistöni toimintaa voimakkaasti sekoittaneet ruoka-aineet eivät ole enää häiritsemässä, pääsee keho kertomaan yksiselitteisemmin, mikä kulloinkin on vialla. Osaan nyt myös paremmin nähdä välittömästi aiheutuvan allergiareaktion ja tuntien viiveellä ilmenevän suolisto-oireen eron.

Lisäksi olen viimein saanut aikaa ja aikaiseksi pitää aika kattavaa ruokapäiväkirjaa ja olen iloinen jokaisesta saamastani merkistä, aivastelusta, keuhko-, iho- tai muusta reaktiosta, kunhan vain pääsen paremmin selvyyteen siitä, mikä minulle oikeasti sopii ja mikä ei. Parempi elää ruokarajoitteista elämää kuin maata huoletta haudassa.

Lisäpotkua omatoimiselle selvänottamisprojektilleni antaa myös hiljattain tapahtunut satunnainen kohtaaminen erään jo eläkkeelle jääneen, ilmeisen tarkasti ruoka-asioihin perehtyneen lääkärin kanssa. Hänen puheistaan sain ilmeistä vahvistusta sille yksinkertaiselle ajatukselle, että kaikenmaailman laboratoriotestien tekeminen ei suinkaan ole se olennainen juttu, sillä siitä emme pääse yli emmekä ympäri, että kaikki pitää joka tapauksessa ihan itse ja oman suun kautta kokeilla.

 

JÄLKISANAT

En luetellut tässä aivan kaikkia oireitani, jotain täytyy itselläänkin pitää. En myöskään aivan tarkoituksella vedonnut tarkemmin kaikkiin niihin lukuisiin henkilöhistorioihin, jotka mielestäni mitä ilmeisimmin antavat viitteitä siitä, että mahdollisimman varhaisessa vaiheessa tai edes joskus elämän varrella eliminoiduiksi tulleet haitalliset ravintotottumukset antaisivat niin monelle niin paljon paremman fyysisen ja psyykkisen elämän.

 

 

Instagram

Instagram on Pinterestin ohella visuaalisesti suuntautuneen, minkä tahansa tason oppijan sampo. Molemmissa on pitkälti samojen tuottajien materiaalia, mutta siinä missä Pinterestin vahvuuksina on suhteellinen helppous löytää myös ex tempore jotain tiettyä kielioppiasiaa kuvaava taulu, tai kasapäin tauluja, vain kirjoittamalla hakuun kyseisen asian nimi, kuten esim. ”pronombres”, ”presente español” yms. (jolloin hakutoiminto lisäksi ehdottaa kaikenlaisia tarkentavia otsikoita), on Instagramin hyvinä puolina nopeankin vastavuoroisuuden mahdollisuus sekä sovelluksen kätevä käytettävyys nimenomaan puhelimella.

Koska opiskelumateriaalia on pilvin pimein, on hyvä miettiä, perustaako opiskelutarkoitukseen itselleen tykkänään oman tilinsä vai tyytyykö saamaan kuvavirrasta sen, mikä kullonkin osuu kaikenmaailman ”seurattavien” päivityksistä kohdalle. Toki käyttäjä voi aina vierailla hyväksi katsomillaan kuvastoilla pelkästään hakutoimintoa käyttäen ja olematta ”seuraaja”; toisaalta eri kuvastojen ”seuraamisen” lisäksi on myös mahdollisesta tallentaa (niin kuin Pinterestissäkin) aineistoa myöhempää omaa katselua varten ja jopa lajitella sitä ”kokoelmiin”, jotta tallennetun materiaalin myöhempi löytyminen helpottuisi.

Instagram

Aineiston kielinä on usein englanti/espanja, mitä tulee sana- tai sanastotauluihin, jolloin englantia osaava saa käännöksen jo samantien.  Suosittelemiani (ks. sivun alaosa) kielioppitauluja, monivalintatehtäviä ja videoita on taasen voittopuolisesti pelkäksi espanjaksi. Koska materiaalin ylläpitäjät ”pitävät huolta” kielen oppijoista, on tarkoitus, että opiskelijat ehdottavat ratkaisua monivalintatehtävään ja saavat myös aikanaan tehtävään oikean ratkaisun kommentteja lukemalla. Myös lyhyitten, yhdellä klikkauksella helposti toistettavien opetusvideoitten tekijät asettavat usein kysymyksiä, joihin seuraajien on tarkoitus vastata kommenttiruudussa ja videoita/materiaalia voi tietenkin aivan hyvin kommentoida muutenkin. Näin opiskellen et siis ole yksin!

Hyvään alkuun päästäksesi ei sinun tarvitse (helpon) tilin luomisen jälkeen muuta kuin kirjoittaa hakuun ”risuaidalla” (#) tai ilman spanish, español, learnspanish, aprenderespañol jne., jolloin systeemi tarjoaa sinulle aihepiiriin liittyviä kuvastoja, jotka pääsee käymään ”tarkistamassa” pyöreää kuvaketta painamalla ja seuraajaksi voit ryhtyä tietty samantien mikäli aineisto miellyttää. Usein toimijoitten/ opettajien/ harrastajien kuvaston ylälaidassa on myös ehdotuksia muiksi seurattaviksi kuvastoiksi (joita voi toki lakata seuraamasta niin ikään yhdellä klikkauksella!). Mikäli muistat laittaa aina tykkäyksen sinulle mieluisiin päivityksiin, alkaa systeemi tarjota aina vaan lisää mahdollisesti sinuakin kiinnostavaa uudenlaista materiaalia ilman sen suurempaa vaivannäköä. Ei muuta kuin poimimaan parhaat päältä!

Esimerkkejä espanjan opiskeluun liittyvistä kuvastoista aakkosjärjestyksessä:

ail_madrid kysymyksiä, rakenteita, videoita

amorendibujos sarjakuvatyyppinen

askpaulino videoita

bestspanishlessons videoita

bilinguas sanastoa

_egness videoita, sanatauluja 

experienciaile kuvasanastotauluja teemoittain

funtimespanish aihesanastoa

hablemosenespanol video, sanastoa, iteraktiivisuus

hola.spanish sanastovideoita

ispanishgram verbitauluja

learninginhouse sanat, rakenteet, monivalinta

learnspanish_online sanat, monivalinta

lenguajeyotrasluces sanoja, verbejä, kulttuuritietoutta

lsmariaespanol videoita, sanastoja, sanontoja, kielioppirakenteita

myfunspanish sanastoa, sarjakuvaa, rakenteita

myspanishcollection sanoja, kysymyksiä, videoita

objetivoele lauseita, rakenteita

palabras_por_favor sanoja

profealiceinfo sanat

sergiocasado83 sanastoa, rakenteita

simpsons.spanish yhden fraasin videoita

spanisheducation sanoja

spanish_english_rosie lauseita,  sanoja

spanish.palabras sanoja

spanishunicornio sanatauluja, rakenteita

speakspanishcloud sanastoa, rakenteita

thesapanishattitude sanat

tiospanish sanat

vespanol sanoja, fraaseja, kielioppia

yohablotuhablas kielioppia, sanoja, videoita

 

 

Échate un clavado en el español eli pulahda espanjan kieleen (4/2018)

1524071347076

Kevät tuntuu vihdoinkin etenevän ja bloggarikin on jo sen verran vironnut, että blogin sivuille on saatu taas lisäaineistoa.

Alkeistasoisia ajatellen olen linkittänyt mukaan sivuston Opi Espanjan kieli, jonka avulla voi hyvin harjoitella ainakin yleisimpiä fraaseja ja Appseihin olen lisännyt kuvauksen SanamaPron ”ilmaislahjasta” nimeltään Arttu Ventana-sarjan opiskelijoita varten.

Sanakirjat ovat nyt saaneet tulevaisuuttakin silmällä pitäen ikioman lehdykkänsä ja aiemmin laitettujen täydennykseksi olen nyt sinne linkittänyt spanishdict.comin.

Espanjan kielisiä artikkeleita…  on täydentynyt kolmella mainiolla sivustolla, joista Ortografía infinita (sanatestit) ja ELEcreación (blogipostaukset) keskittyvät kieleen, kun taas jo aiemminkin fb-puolelta löytynyt Michan en Finlandia paneutuu monipuolisesti suomalaiseen kulttuuriin espanjankielellä kirjoitellen.

Vielä edellä mainitun sivun lehtilinkkeihin on löytänyt tiensä El País-lehden kylkiäinen El Viajero: Guía de Viajes ja kirjallisuussuosituksiin olen laitellut parin suurimman espanjalaisen kustantamon,  Anagraman  ja Alfaguaran, nettisivuosoitteet.

Nauttikaapa keväästä!

¡A disfrutar de la primavera!

 

 

Sanakirjat

AAKKOSJÄRJESTYKSESSÄ:

definicion.de määritelmiä kokonaisten tekstien muodossa

Diccionario de sinónimos y antónimos synonyymejä ja antonyymejä

es.thefreedictionary.com sisältää ”päivän sanan” yms.

es.wikipedia.org

googlekääntäjä

Linguee/espanol-fines

Linguee/español-inglés voit kirjoittaa kokonaisia rakenteitakin ja saat useita lause/asiayhteysesimerkkejä, joiden avulla voit tarkistaa ilmaisun merkityksiä

Kokeile myös tätä: kirjoita selaimen osoitekenttään esim. ”tono significado”, ”espectro significado” jne. ja saat mielenkiintoisen listan eri variantteja

Real Academia Española

Reverso Dictionary/english-spanish

Ruokasanakirja (esp-su) blogi

Sanakirja.org   ladattavaissa myös mobiililaitteisiin

Span¡shD!ct

wordreference.com

 

Tunteella tunteesta tunteeseen eli avoin kirje Kjell Westölle luettuani Rikinkeltaisen taivaan

westo

En tapaa osoitella kirjeitä kirjailijoille, enkä sano tätä siksi, että pitäisin asiaa jotenkin halveksuttavana, hävettävänä tai selittelyä kaipaavana, vaan siksi että olen itsekin yllättynyt siitä syvästä vaikutuksesta, jonka tämän jutun otsikossa mainittu kirja hetki hetkeltä ehkä hieman hämärän alun jälkeen minuun teki.  Mieleeni muistui, kuinka luin vuosia sitten Eeva Joenpellon Kaakerholman kaupungin, ja sitä lukiessani sisälläni oleva möykky vain kasvoi ja kasvoi, ja kirjan kannen vihdoin suljettuani purskahdin lukemisen loppua odottaneeseen, lohduttomaan itkuun.

Nyt minulle ei käynyt aivan samoin, möykky ei kasvanut, se ei ollut edes varsinainen möykky, vaan lause lauseelta tunsin enimmäkseen syvää hämmästystä sekä tunteiden tiiviyttä, jotka saivat sen verran usein seurakseen myös jokseenkin epämukavan alakuloisen pohjavireen, että minun oli keskeytettävä lukeminen joiksikin ajoiksi tuon ikävän tunteen loppumattomuuden katkaisemiseksi ja kirjan mielekkäällä tavalla eli keskittyneesti loppuun asti jaksamiseksi. Aivan kuin olisin pysähtynyt ylämäkeen mentäessä hiukan hengähtämään.

Kuulun niihin lukijoihin, jotka ovat vuosien varrella kirjojasi lukiessaan havainneet tiettyä etäisyyttä erityisesti naispuolisissa henkilöhahmoissa, mutta nyt ja tässä kirjassa kaikki nuo toinen toistaan vääjäämättömästi putoilevat rehellisyydet saivat minusta hyvin tiukan otteen; oli kuin jotain olisi lauennut tai rauennut ilman että henkilöhahmojen yhteyksillä kirjailijan tai lukijan omaan henkilöhistoriaan olisi mitään sen suurempaa merkitystä. Lopputuloksena oli yksinkertaisesti tunne, että luin jotain merkityksellistä, jotakin tässä maailmassa hyvin olevaa.

Olen lukenut vuosien varrella ainakin kaikki tärkeimmät teoksesi, tai niitten erittäin hyvät suomenkieliset käännökset. Toisinaan minut on vallannut tunne, että en itsekään tiedä, miksi ylipäätään luen niitä tai miksi tämän kysymyksen itselleni esitettyäni jatkan aina kirjan loppuun asti. Älä käsitä väärin, en tarkoita, että kirjasi olisivat olleet mielestäni huonoja (en ylipäätäänkään kuvittele, että oma makuni tai henkilökohtaiset mieltymykseni olisivat joku taiteiden laadun määrittäjä), on vain niin, että niissä on saattanut olla sellaisia osia tästä todellisuudesta, jotka eivät ole aina olleet minulle ehkä niin läheisiä, vaikka olemmekin samaa sukupolvea.

Kuitenkin, tuon kysymyksen ajoittaisesta pinnalle pulpahtamisesta huolimatta, olen aina paradoksaalista kyllä osannut antaa siihen itse varman vastauksen, mikä saa minut tulevaisuudessakin aina palaamaan lukijaksesi: minulle kirjojesi pääasiallinen vetovoima kaikkien hallittujen teknisten taitojen tuolla puolen on siinä erityisessä herkkyydessä, siinä alati läsnäolevassa, toisinaan vain rivienkin välistä luettavassa perinpohjaisessa inhimillisyydessä, perhosen kaltaisessa hauraudessa, johon niin sukupolvien, kaupungin kuin kansakunnankin historia jatkuvasti palautuu. Se antaa itsensä ilmi lause lauseelta, kielen terävissäpiirteisissä kuvissa ja ajatusten tinkimättömissä muotoilussa. Siihen on helppo samaistua.