Roskapuhetta

IMG_1667

Kesä on hidastunut heinäkuuksi, kiireinen työvuosi kohdallani sekoittunut pirtelöksi hiljentymistä ja joutenoloa, pitkittyneitä virka-asioita sekä innokasta harrastamista. Niinpä seuraavat kaksi asteeltaan vaihtelevan intohimoni kohdetta, vaalien jälkeisen hallituksen henkilövaihdosten pohjavireet sekä roskien lajittelu, ovat saaneet hieman odottaa. Jouduin nimittäin perheemme (itse itseni nimittäneenä) ylimmäisenä roskavastaavana hienoisen hitaan hämmennyksen valtaan, kun olin juuri tyrkännyt pussukkani vanhasta tottumuksesta oranssiksi energiajäteastiaksi olettamaani säiliöön, mutta aistinkin jotain tavallisuudesta poikkeavaa; ehkä säiliön ammottavan tyhjyyden, ehkä säiliön minulle pikkuhiljaa punaisuudeksi hahmottuvan värin: ai niin, olinhan törmännyt jo moneen kertaan kevään kuluessa tietoon siitä, että energiajae vaihtuisi piakkoin puhtaitten muovipakkausten keräyspisteeksi. Nyt se oli sitten päässyt tapahtumaan. Tunnollisen kansalaisen roolissa pysytelläkseni sukelsin uuden astian pohjalle ja horteisen pika-analyysin tuloksena väärin rakennetusta roskapussinsisällöstä eroon hankkiutuakseni nakkasin koko helahoidon vastapäiseen mustaan sekajätesäiliöön. Asia saisi odottaa. Olinhan kierrättänyt ja lajitellut roskia aika uskollisesti viimeiset puoli vuosisataa, joten pieni muutaman päivän hairahtuminen ei paljoa ehtisi tätä maapalloa tuhoamaan. Jotakuinkin samantapaisella etäisyydenottoperiaatteella olin jo aiemmin keväällä alkanut heittää nykyhallituksen toimia koskevat uutiset mielestäni sen enempää lajittelematta minulta ulottumattomissa olevien ratkaisujen sekajäteastiaan. Itse asiassa heti kun vaalit olivat ohitse, olin jo minulle toistaiseksi riittävät johtopäätökseni tehnyt. Mielestäni kyse oli politiikalle ja muille valitettavan vallanhakuvetoisille aloille, instansseille, ryhmille ja yksilöille tyypillisestä virhearvioinnista, josta ei ainakaan tuon vallan alla oleville hyvää seuraa. Vähän kuin jättäisi perheen roskien lajittelun aivan kylmiltään juuri asian vähiten hallitsevalle. Vaikkapa opetustarkoituksessa. Kun Stubb aikoinaan saavutti maailmanmiehen persoonallaan Kokoomuksen riemuksi ehkä ansaitsematontakin suosiota, nostettiin hänet oitis ensimmäisen mahdollisuuden tullen ääntenkalastelumielessä hallituksen korkeimmalle pallille, jossa hänen euroulkopoliittinen osaamisensa joutui jäämään väkisinkin sivurooliin Stubbille kutakuinkin vieraampien sisäpoliittisten ongelmien ratkaisuvelvoitteen edessä. Eli mies olisi voinut olla parhaimmillaan edelleenkin ulkoministerinä EU:n suuntaan, mutta silkan poliittisen pelin takia hänet laitettiin opettelemaan hänelle sopimattomampia hommia. Sama söhellys sai jatkua Sipilän kaudella, joten kyse ei ole mitenkään vain yhden puolueen taktiikasta vaan poliittisesta kentästä laajemminkin. Jotta herrat ministerit eivät liikaa leimautuisi yhden asian miehiksi, sekoitettiin SSS-hallituksen pakka vielä käyttökelvottomammaksi: Stubbista ei tullut ulkoministeriä eikä Soinista valtiovarainsellaista, missä olisi ollut tiettyä ongelmajätteiden lajittelulogiikkaa. Oli vaan päästävä estämään toinen tekemästä mitään mihinkään suuntaan. Lopputuloksen jo tiedättekin: ei muuta kuin miehet kiertoon. Vielä roskakatokseen hetkeksi palatakseni: poliittinen tilanne vaikuttaa samanlaiselta kuin meidän ihanassa kaupungin vuokrakasarmissamme. Kun mikään ei ole asukkaitten mielissä kenenkään ja joukkoliikekäyttäytyminen vielä holtittomasti hallitsee, niin tuleepa hienoa jälkeä. Minun ei tarvitse muuta kuin muistaa taannoista maiseman yleisilmettä jätetilamme oven avattuani: joku oli keksinyt jättää ison mustan säkkinsä lajittelemattomia roskia keskelle lattiaa, minkä jälkeen oli tullut seuraava ja taas seuraava ja tehnyt saman aivottoman tempun, kunnes kaikki vapaa lattiatila oli lopulta käytetty. Tästä suuresti hämmästyneenä kurkistin ainakin viiteen säiliöön. Nehän olivat kuin olivatkin aivan typötyhjiä.

CC BY-NC-ND Laila Hynninen

 

Kenen joukoissa seisot

Äitini ei useinkaan osannut päättää, mitä puoluetta äänestäisi, mikä äkkiseltään tuntui nuoresta minästäni omituiselta, koska noihin aikoihin vasemmisto oli vasemmisto, keskusta keskusta ja oikeisto oikeisto aivan kekkoslaiseen tyyliin. Tarkempia perusteluja moiseen epätietoisuuteen tiedusteltuani aloin kyllä  jollain lailla ymmärtää hänen päättämättömyyttään: osoittautuihan äitini tausta ja sosiaalinen asema enemmän tai vähemmän sekasotkuksi kaikkia edellä mainittuja eturyhmiä: hän oli syntynyt maalla yläluokkaisemmasta menneisyydestä keskikokoiseksi rappiotilaksi kutistuneeseen talouteen kolmikymmenluvun lamasta, tuurijuoppoisästä sekä talollisen ja palkollisen epäsäätyisestä avioliitosta kärsineeseen monilapsiseen perheeseen, nainut myöhemmin työhön tottuneen, juuristaan tietoisen talonpoikaistuneen torpparisuvun jälkeläisen, erottuaan siirtynyt maalaiseksi kaupungissa, tehtaantytöksi ilman selkeitä proletaariperinteitä, turvanaan perittyä omaisuutta, varaa ostaa oma talo ja tontti, mahdollisuus viettää kaikki kahden viikon kesälomat omilla pienmetsänomistajan maillaan raivaus- ja istutustöissä hikoillen ja pitää peruskoulua ja lukiota käyvät tyttärensä ainakin vaatteissa ja leivässä.

Vasemmisto kun assosioitui puhtaaseen omaisuudettomuuteen, keskusta taas maanviljelijöitten puolesta puhumiseen ja kokoomus enemmänkin suur- kuin pienkapitalistien etuihin.

Itselleni yllätykseksi, vuosikymmeniä myöhemmin, huomaan mainitun päättämättämyyden ja sosiaalisen epäsikiömäisyyden siirtyneen sukupolvelta toiselle: koulutukseltani (ylempi korkeakoulututkinto) edustan kaiketi keskiluokkaa, jonka luulisi äänestävän kokoomusta tai intellektuellidemareita tai kenties vihreitä tai vasemmistoliittoa; työkokemukseltani ja palkkatasoltani olen muutaman kuukauden vuodessa alempaa keskiluokkaa (pätkätyöopettaja), loput kuukaudet perusduunaria tai tilastollista köyhyysrajaa  (haastattelija/ työtön), jotka äänestänevät demareita tai perusuomalaisia tai vasemmistoliittoa tai herra ties mitä ryhmittymää; omaisuuden ja varsinkin sen hoitotapojen puolesta lienen jonkinlainen osa-aikapienkapitalisti, jolle ei ole puoluetta laisinkaan, ellei sitten joka toinen päivä keskusta.

En siis minäkään kuulu joukkoon, enkä ole koskaan mihinkään joukkoon vaalipäiviä lukuun ottamatta pyrkinytkään.

Kun olin nuori, oli vanhemmilla yleensäkin (hyvänä?) tapana toivoa eli käytännössä vaatia, että lapset menestyisivät paremmin tai vähintään yhtä hyvin elämässä kuin mitä he itse olivat menestyneet. Vaikka itse olisi erehdytty moneen kertaan (nukuttu koulussa, sorruttu viinaan, menty vääriin naimisiin ja muutenkin jätetty niin monta tilaisuutta käyttämättä) tai päinvastaisesti oltu aina niin täydellisiä (täytetty velvollisuudet tunnollisesti, oltu lahjakkaita suuntaan ja toiseen, suhtauduttu elämään järkevästi, valittu oikein ja raadettu kaikkien muittenkin eteen kohtalon viisaasti säätäminä) oli suunta puheissa ja neuvoissa helposti yläkanttiin aivan kuin lapsi olisi joku vanhempien parannettu painos ja olosuhteet niin ikään nuoremmalla sukupolvella aina kategorisesti suotuisammat kuin silloin ennen, kun ei ollut mistä valita, ei ollut vielä tietoa ja ymmärrystä, kun kollektiivinen tajunta, tilanne ja mahdollisuudet olivat muka luonnostaan kehittymättömämpiä. Oma halu lapsen menestykseen oli niin hallitseva, että historiankäsitys hairahtui lineaariseksi, aivan kuin kaikki olisi koko ajan menossa parempaan suuntaan.

Oikeiston, keskustan vai vasemmiston?

Tokihan olemme jo päässeet kuokan varresta hallaisia peltoja käsipelein äestämästä ja näillä leveysasteilla jo suurin osa käyttää sisävessaa ja kännykkää ja internetiäkin, mutta se ei silti poista jatkuvia sosiaalisia mullistuksia, jokasukupolvista yksilön tarvetta vastata aina uudestaan ja uudestaan yhteiskunnan haasteisiin. Se ei poista myöskään yksilön ikiaikaista tarvetta löytää itse oma polkunsa ja tapansa vaikuttaa maailman menoon toisaalta huolimatta vanhempien statuksesta ja toisaalta juuri ponnistamalla itse kunkin taustasta, johon on myös kätkettynä jotain vieläkin suurempaa kuin käytettävissä olevat taloudelliset resurssit: ihmisen käsitys omasta itsestään sekä erillisenä olentona ja osana yhteiskuntaa, käsitys omasta itsestä mahdollisena asioihin ja olosuhteisiin vaikuttajana, sellaisena olijana ja tekijänä, jolle maailma on yhtä lailla auki kuin noille toisillekin. Se käsitys, jonka me vanhemmat omalla tavallamme olla ja elää ja ratkaista tilanteita viestitämme lapsillemme.

CC BY-NC-ND Laila Hynninen