Tuulesta temmattu

E86E6127-8B7E-4BE9-BB11-5615FBAEB402

Mainokset

Tajunta virrassa viimeinkin

 

 

äkkiä

puut alkavat tanssia

minulle

ja mieleni tekee

langeta niiden eteen

ja nyyhkyttää maan liinaan

kauneus ja herkkyys

eivät jokapäiväisty

ne ojentelevat

notkeita oksiaan

pyrkimysten lakattua

 

 

___________________________________________________________________

 

 

 

viimein:

ihmiset eivät tunnu pahalta

en ole auschwitz,

olen asettunut taloksi

rajoja ei tarvitse piirtää,

ne ovat ja eivät

hiljaisuuden hyvä hetki

metron mykän ikkunan lävitse

 

 

___________________________________________________________________

 

 

 

unen

yltiöpäiset kalansaaliit

kalojen sairaalloisen

tuhdit valjakat lihat

merta ei missään

 

 

___________________________________________________________________

 

 

tulemukaanmuuttumaanleikki

lapsuuteni naistenlehtien sivuilta:

ulkokultaista kohentelua

tuokin on jotenkin piristetty

päätä kohotettu hiukkasen

lyyhistynyt naisenkäppyrä

pitkin samoja katuja

viistoon varjossa kasvanut

niin kuin kai melko moni muukin

 

hienoisilla kättentöillä

olisi hänkin päässyt 

ojentautumaan täyteen mittaan

aikainen katse hyväilemässä

olisi estänyt mielen lähdön

niin loputtomasti harhailemaan

 

 

___________________________________________________________________

 

 

 

tein pesäeron luontolyriikkaan

kun kadotin itseni

jouduin huutelemaan

niin upottaviin metsiin

että sananlasku tuli todeksi

elämä puristui

puisevaksi kesyrotanmuonaksi

nyt nautin tuulesta

jonka holtittomuutta vihasin

kuinka se riepotteleekaan;

sen ei tarvitse kulkea

pitkiä valtateitä

 

 

___________________________________________________________________

 

 

 

syyllisyydentunto

voi hyvä luoja

ihan mistä vaan

perisyntipakko

hormonien puute tai

liikaeritys

naisen osa tai osattomuus

äidin jatkuva tankkaus:

et sinä kuitenkaan mitään osaa

kummasti puheet

iskostuneet

kun eivät vieläkään ota

kuluakseen pois

tehotussilla piirretyt

vaikka kuinka niitä hinkkailisi

räikeys hyppii silmille

hampaat narskuvat

kuminauha kiristyy

askelet epäröivät

hosuvat silminnähden

yksinpuhelu

kuuroille korville

ihmisen kasvatus

virheestä toiseen:

ei näy pilkotuilta haloilta

elämän sakea metsä

 

 

___________________________________________________________________

 

 

niin paljon sanottavaa

että tila huokuu tyhjyyttään

oiva tekosyy kykenemättömyydelle

sotkeutuminen omaan verkkoon

kärpäsen asenne omaan

henkilöhistoriaan

minä aina liikaa, minä liian pieni,

ei ystäviäkään löydy sopivaa

kokoa

siis: huolen heitto pois

huulen heitto!

alastomasti uniin todellisuudessa

josta tuskin tietoa

_____________________________________________________

 

 

 

lukenut kirjoja

ihmisen käyttäytymisestä

imenyt kauhuteorioita

toisensa perään

hyljätyistä lapsista

vanhempineen

silti, arvannette:

minän haava ammollaan

meitä on niin monta

sokeaa lukijaa

silmitöntä psykologia

etsimässä tietä sisälle:

pelloille, mäille,

pois hengityskoneesta

____________________________________________________

sielu on olemassa

sanoin tilavalle naiselle

joka yritti koollaan vaikuttaa kohtaloon

meidät ohitti samassa mies

joka uskoi

luulon pelastavan

hänet muita ylemmäksi

se ilta oli täysi

me mahduimme siihen enää 

hississä

joka kuljettaisi meitä

ainaisen valinnan  kerrokseen

                                                               

 

___________________________________________________________________

 

 

 

sanojen siemensyöksyt

ennenaikaiset

nuorena rehvastelin

osaavani ajatella

kuutta asiaa yhtä aikaa

niin kai

käsitys ajattelusta

muuttunut jo moneen kertaan

joksikin

logiikan riemuvoiton

ja jonglöörin kaappausten

takana

kun sanon: älä ajattele

liikaa, tiedän

että ajatus osaa jo

omat polkunsa

minun on vain uskallettava

kulkea niitä pitkin hiljaa

 

 

___________________________________________________________________

 

 

 

kun lauloin laulua

minulta meni erittäin hyvin

kohta ”minulle mitättömälle”

kun yleisön edessä

olin onnistunut erittäin hyvin

laulamaan ”minulle mitättömälle”

olin harvinaisen tyytyväinen itseeni

laulu sai jäädä omaan arvoonsa

olin päästänyt itsestäni hetkeksi irti

olin ollut yhtä laulun kanssa

seuraavalla kerralla epäonnistuin

sanokaamme ”minulle mitättömälle”

tuli todeksi tosiaan

laulunopettaja lohdutti

ystävällisesti: yksi-askel-eteenpäin-

kaksi-askelta-taaksepäin

se ei minun mitättömyyttäni

nitistänyt, joten tartuin

Dostojevskin elämänkertaan:

mikä sampo sivusta seurata

eihän minun elämäni noin kurjaa ollut

minun ylemmyysalemmuuskompleksini

olivat sentään hallitumpia,

ruikuttamiseni ei ollut ihan

koko maailman tietoisuudessa,

enkä minä ainakaan vielä

ollut rohjennut pelata pois

kaikkein parhaimpia korttejani

_____________________________________________________

 

 

 

runoilija kekkulissa

75-vuotias

ensijulkaisunsa innoittamana

ahmii omaa tuotantoaan

rakkauden puutteesta

kellot eivät enää soi

hätä on niin pitkällinen

konjakki lämmittää ihmissuhteet

tuudittaa pikkulapsen uneen

kapakassa kuiskivat kaikki

tuossa on hän hän hän

änkyriäisimmältä

suurin kiitos

sitä vanhemmat eivät koskaan

antaneet

elämä vieraitten kehujen varassa

huteraa unta

ikuinen perhosen kotilo

toukan kuori rikkomatta:

elämän peto näivertää

hampaatonta iloa

puhelimessa lääkäri puhuu

painokkaasti pakkohoidosta

vanhuuden tutkija vilauttelee

yksilön valinnan vapautta

persoonallisuutta

erilaisuutta

omaisuus häämöttää ahnaimmille

munalukon takana kaapissa, luulen

iltalehtijuttu jo painovalmis

huijatusta dementiapotilaasta

 

 

___________________________________________________________________

 

 

niin paljon näkyy teeveestä:

oikea murhaaja rikollisvaimoineen

luotettavalta kanavalta,

eikä tämä ole mikään pila

ihan kysyin mieheltäni:

uskotko, että tuo mies tuossa

on kaksoismurhaaja?

siis sanoinkuvaamattomuus

oli alkanut hahmottua heti

kesken kaiken laittamani ohjelman

alkuminuuteilta

murhaajan rikkumaton rauha

hänen revittyjen ja nyt julkistettujen

tunteittensa muotoutuminen

syvyyden mosaiikiksi

mandalaksi, itku ei ollut kaukana

murhaajan kukkapuskin etäkosittu

vaimo, entinen huumediileri

hätäännyksestä pois pyrkivine

rakkauteen tukeutuvine silmineen

leuka vielä puolustuskannalla

tulevaisuudentoivoa vavisten

nuo todelliset, herkät ihmisvasat

mikäs minun oli ollessa:

ei minulla ollut koskaan sellainen hätä

että olisin eksynyt ajatuksista tekoihin

lyönnit jäivät näyttämättä

murhaavat katseet hautautuivat tyynyyn.

hakkasin sentään vain omaa päätäni

oman vankilani sisäseiniin

ja avaimet minulla oli aina taskussa

mikäs meidän on ollessa nyt:

meillä on rakkaus ja elinvoima

meillä on halu kulkea läpi

elämän peruuttamattomuuden

_____________________________________________________

nainen tulee käymään

asettuu taas taloksi

mutta ei ehdi itseltään

liikaa

yksinäisen elämää

yötä päivää tuoksinassa

pakko unohtaa perhe

jota hänellä ei ole

______________________________________________________

 

 

 

totuuden hetki

johda sinä meitä

anna meidän asettua

sijoillemme

oman sylimme turvaan,

loistaa kautta hengityksen

karistaa turhuuden karsta

anna meidän paljastaa

itsemme edessämme

pudottaa pois

pelon kalustus

ja tahallisen viivytyksen

siivottomuus

ja anna meille rauha

luottaa olemassaolon

haurauteen

jättää ovet auki

hyvän tulla

______________________________________________________

 

 

 

ristiriitojen risti

voi kuinka uljasta kantaa sitä

aivan huomaamattomasti

kuinka hienosti sovittautuvat

vastakohdat toisiinsa:

esille tuominen ja vaatimattomuus

luterilaisnaissuomalaistiesmitkä

kliseehyveet ja räjähtämisalttius

leuka pystyssä laahustaminen

itseironian aluepuolustusyksikköön

______________________________________________________

 

 

 

opetella tahtomista

kuin opettelisi

uudelleen kävelemään

ihmetyksen tunne

kuinka elämä oli

entisellään mahdollista

hengittäminen puolittaista

laihialaisvitsi

mukahuomaamatonta

korinaa

tien löytäminen

vie aikansa

murhe vain tuntuu

aina niin pitkältä

syrjäiseltä asemalta yhtä

lauantai-iltapäivää

aika tuntea

nimeämättä sitä psykolatinaksi

laajentua sisältä

omaan tilavuuteen

palatseja, linnoja

mihin niitä ikinä tarvitsenkin

____________________________________________________

 

 

 

olla kevyt

vastustamatta painovoimaa

alkaa muistuttaa

itseään

mahtua kokoisiinsa

tunteisiin

aatteet käyneet

ahtaiksi

elämän rinnalla

 

 

___________________________________________________________________

 

 

oletteko kuulleet kenestäkään

joka yrittäisi pelastautua

muotoilemalla elämänsä

lauseeseen

tuon lauseen muistaminen

ikään kuin mahdollistaisi

elämän täyden hallinnan

mikään ei muistajapelastautujaa

tämän jälkeen vaivaisi

hän välttyisi kuolemaltakin

tässä turvajärjestelmässä

tässä maailmansyleilyssä

kielen keinoin

ennen kaikkea:

hänen ei enää tarvitsisi

ajatella loputtomia ajatuksia

jotka eivät tuottaneet tulosta

jotka jäivät aina kesken

 toivat jatkuvaa häpeää

 

 

__________________________________________________________________

 

 

oletteko koskaan kysyneet

monta kertaa tietä

postiin

tienneet sen olevan lähellä

tienneet tien kysymisen

olevan turhaa

posti koko ajan mielessä

mielen tiet tukossa

liioista ohjeista

te olette, vai oletteko,

seisoneet, polkeneet

paikoillanne

itse asia on unohtunut

te olette välillä

heränneet syvyyksistänne

ja vaipuneet taas uudelleen

omituiseen näköalattomuuteen

kunnes te olette jättäneet

tien hahmottamisen rauhaan

ja vain kävelleet kohti

miellyttävän hetkisen

_____________________________________________________

 

 

 

olen väsynyt, toivon

olen parhaimmillani

luovuttamaan

olen pyörittänyt

myllynkiveni nuuskaksi

tuhkasta nousu, sanoisin

miten valo ja pimeys

ovatkaan  tulleet yhdeksi

vastakohdat pyöristyneet

ympyrä sulkeutuu

tilaksi

ennen kun piti niin hioa

terävästi

aina valmiina hyökkäämään

ja päinvastoin

olen niin äärettömän

väsynyt

tahtoni on herätä vain

sisältäni kasvavaan uneen

____________________________________________________

 

 

 

maiseman vaihdos

liikennemerkit

suorat linjat

viritetyt sähkölangat

lakkaavat merkitsemästä

sisälläni

tulee hiljaista

metsiköt lepäävät

puut ilmaantuvat uteliaina

maata on

ilma ei lopu

minä katson suoraan

tuntoaisteilla

ihmisyyteni ei levittäydy

lumena kaiken ylle

______________________________________________________

 

 

 

kuinka

tähän on tultu

mustaan aukkoon sisällä

maan pohjattomaan lakeuteen

riemua suurempaan repeämään

tajunta virrassa viimeinkin

______________________________________________________

 

Yllä olevat runot ovat vuosilta 2005-2006.

CC BY-NC-ND Laila Hynninen