Uupunut aloittelija

 

P1000121

 

Kun olin kansakoulussa, menimme luokan kanssa elämäni ensimmäistä kertaa uimahalliin. Olin joskus räpiköinyt järvessä, aina rannemmassa kuin neljä vuotta vanhemmat uimatoverini, mutta en ollut koskaan pystynyt selvittämään itselleni, mistä uimisessa oli kysymys. Tai itse asiassa olin aivan varma, ettei siinä olut lopulta mitään erityistä. Kun vain heittäytyisin veteen ja alkaisin tehdä käsilläni liikeitä, pärjäisin.

Kun tunti alkoi, ryhdyin suoraan toimintaan. Kun ensimmäiset luokkatoverini olivat heittäytyneet laidalta veteen, tein tismalleen samoin ja löysin itseni aika lailla altaan pohjalta. Pinnalle pääsin hetkeksi ja jatkoin sinnikkäästi eteenpäin. Vajoaminen oli kuitenkin vääjäämätöntä ja yritin kurkotella kaulaani päästäkseni edes hetkeksi hengittämään tai pikemminkin haukkomaan henkeäni. Aloitukseni oli ollut hämäävän varma: koko luokka oli pysähtynyt opettajan johdolla ihailemaan suoritustani. Kamppailin pinnan alla henkeni edestä ja hetkeni olisivat olleet luetut, ellei opettaja vihdoin olisi tajunnut, että kyse ei ollut mestarisukeltajan taidonnäytteestä vaan onnettoman uhkarohkeasta aloittelijsta, joka oli kuolemanvaarassa.

Painajaiseni päättyi, kun opettaja, jolle vesi ylettyi polviin asti, nosti minut ilmaan ja kuljetti altaan reunalle. Ei käy opettajaa kateeksi. Lopputunnin vietin altaan reunalla tiukasti kiinni pidellen ja loppuelämäni olen muistanut tapausta aika ajoittain.

Tiedän nyt yhtä paljon blogisivujen rakentamisesta kuin uimisesta aikoinaan. Tähän vain tuskin kuolen, vaikka en pinnalla pysyisikään.

CC BY-NC-ND Laila Hynninen

 

Mainokset